1220116.jpg

Yleensä luen vain kesällä dekkareita, niissähän paha useimmiten saa palkkansa ja jokin sankarillinen etsivä ratkaisee rikoksen arvoituksen. Löysin kirjaston poistohyllystä Ingrid Nollin esikoisteoksen Kukko on kuollut ja olin yhtä riemuissani kuin tässä kaamoksessa 375 kilometrin päässä tarpova ystäväni, jolle luin kirjaa ääneen puhelimessa. Ja: ilo otti käsiporansa ja ryhtyi pyörittämään pikku porallaan keltaisia pikku reikiä tummaan mielen kattoon, näitä sahraminkeltaisia aukkoja tarvitaankin nyt juuri kun taivas sataa vain jäistä vettä.

Viime kesänä sain luettavakseni Nollin teoksen Rakkaat vainajat. Sinä kesäyönä ei nukuttu. Nämä murhakirjat ovat nimittäin hauskoja, sillä vaikka ruumiita tulee ja muitakin rikoksia  tehdään niin lukija on välittömästi, ensisivuilta lähtien, näiden murhaavien ja tappavien naispäähenkilöiden puolella. Lukijana suoraan sanoen toivoo, etteivät murhaajattaret jäisi kiinni ja että he selviäisivät kuin ovela koira veräjästä, kuten sitten tapahtuukin monien sattumusten keskellä.

Saksalainen dekkarikirjailija Ingrid Noll oli  55-vuotias kun teos Kukko on kuollut (Der Hahn ist tot,1991) ilmestyi. Se on mustalla huumorilla tehty kertomus 52-vuotiaasta naisesta, joka yrittää valloittaa unelmiensa miehen tappamalla kilpailijoitaan.  Näin päähenkilö esitellään:

Koulussa minulla oli kaksi vanhapiikaopettajaa, jotka väittivät sulhasensa kaatuneen sodassa. Minunlaiseni naisihminen, joka ei ole naimisissa, leski eikä eronnut, joka ei ole saanut rinnalleen elämäntoveria eikä miesystävää – lapsista nyt puhumattakaan eikä voi esitellä edes tilapäisiä miestuttavia, saa kyllä nykyään yhtälailla kuin ennen vanhaan kuullakseen väheksyviä pilkkanimityksiä. Mutta silti minä en ole samanlainen vanhapiika kuin olivat nuo kaksi opettajaani. Ja on myös ihmisiä, jotka näkevät minun tilanteeni positiivisessa valossa: naimisissa olevat naiskolleegat katselevat usein kadehtien minun riippumattomuuttani, matkusteluani, uraani ja kuvittelevat minun kokeneen ties millaisia lomaromansseja; ja minä tyydyn vain hymyilemään, paljon puhuvasti.

Noll on omintakeinen ja todella hyvä kirjoittaja, hän rakentaa taitavalla tavalla tarinan, mikä lähtee hetioitis lentoon ja etenee sattumuksista sekä tilanteista toiseen nokkelasti.

Teoksissa ei ole itse asiassa mitään kummallista, murhatkin monta kertaa tapahtuvat ensin vähän kuin sattumalta ja aivan tavalliset, melko värittömätkin naisihmiset ryhtyvät muuttamaan elämäänsä ja tapahtumien kulkua murhaamalla. Jos haluaa saman leivän päälle: kepeitä murhia, hyvälaatuista viihdettä, romanssien hurmoksia ja herkullisen rapean lehden ironian salaattilehteä, niin ei voi kuin suositella luettavaksi näitä kirjoja, jotka etenkin naislukijalle ovat melkeinpä kuin silkkaa terapiaa.

Muut suomennokset, julkaistu SaPo -kirjasarjassa:

Rakkaat vainajat (2004)

Apteekkari (1999)