Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
14.04.2008 - 12:00



Muskeli-Netta osoitti tälle blogille kyseisen kunnianapin saatesanoin: "Eväitä ajatuksille, kirjallisuuspohdintaa ja yhteiskuntakriittistä ajattelua. Oikeasti."

No, ihan hampaattomia ei vielä olla, vaikka tekohammasikä on huomattavasti lähempänä kuin maitohammasikä. Verkko on erinomainen keino myös vaikuttaa ja ottaa kantaa, joten ilmankos erilaiset viranomaisetkin kuuluvat blogin lukijakuntaan. Enimmäkseen tämä on tuonut viihdytystä tekijälleen eikä kovin mittavasta tarkoitushakuisuudesta ole kyse - ne ovat aivan toisia bloginpitäjiä ne joita ajaa kunnianhimon ja suuren sivistyksen virvatuli. Vaikka suuri olenkin, toisin määrein mitattuna, en kumartele juurikaan, kas, silloin ei myöskään tule pyllistäneeksi minnekään tai kenellekään. Ylistämällä kun myös alistetaan  - jopa tämän pikku napin ojentaminen on hieman sitä.

Purpose; aie, aikomus, tarkoitus tai päämäärä on luultavasti kaikilla blogeilla ja tälläkin joku päämäärä tai määränpää. Joten hankalalta tuntuu jaella vain viisi nappia.
 
Mutta hyvä kiertoon kuten ohjeissa sanotaan:

* Ohjeet:
1. Sinun tulee jakaa tämä tunnustus 5 blogille, joilla sitä ei vielä ole.
2. Jokaisella blogilla tulee olla tarkoitus!
3. Tunnustuksen saaneiden blogien tulee linkittää takaisin tälle sivulle!
4. Tunnustuksen logon täytyy näkyä blogissa ja logosta on oltava linkki takaisin tähän blogiin.

1. Kirstille, jonka häiriöklinikalla käyn useammin kuin kukaan valan tehnyt lääkäri määräisi. Aihe-alueet ja keskustelut kuin mukavassa kuppilassa kulman takana kävisi.Pulla on tuoretta ja kahvi hyvää.
2. SusuPetal, jolla on käsittämättömän monta blogia ja joka osaa käyttää virtuaaliviestinnän kaikkia keinoja niin monipuolisesti, että tämmöinen konetumpelo kuin minä on aivan ihmeissään moisesta.
3. Näkymätön tyttö. Blogikirjoittaja, joka kirjoittaa niinkovin hyvin, koukkaa lukijansa matkaan välittömästi. Napittamisen tarpeessa.
4. Silumiini ja Herra Rattuksen kuulumisia käyn lukemassa säännöllisesti, nappi näistä ihastuttavista pikku merkinnöistä
5. Saaran verbaalisesti taitavien tarinoiden ja juttujen äärelle menen  pidentämään ikää - huumorilla väitetään sellaisia vaikutuksia olevan.
 



 
Saara kirjoitti 14.04.2008 - 13:33
Oi kiitos. Olen onnessani.
Kirsti kirjoitti 14.04.2008 - 13:43
Kiitos!
SusuPetal kirjoitti 14.04.2008 - 15:28
Kiitos napista! Ei minulla nyt niin monta blogia ole...alle kymmenen sentään!

Sain napposen tuossa viime viikolla myös ja laitoin sitä jo eteenpäin, joten sinun nappisi pidän visusti itselläni.
Tuosta www-linkistä pääsee lukemaan, keille annoin sen edellisen.
hirlii kirjoitti 14.04.2008 - 20:21
no jopas, en huomannutkaan että susulla oli jo yksi. ja kirstikin sai kaksi.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Sanotaan: aika, paikka ja nyt ja ikuinen. Mitä on aika, paikka ja nyt ja ikuinen? Et ole paikassa, vaan paikka sinussa. (Angelus Silesius, suom.Helvi Juvonen/Sanantuoja 1959).

Kikin pohjat
mittarimato
Site Meter
käyttöoikeus



Tämän blogin käyttöoikeutta
koskee Creative Commons
Nimeä-Epäkaupallinen-Ei muutettuja

teoksia 1.0 Suomi-lisenssi
MUUT BLOGINI