1779848.jpg

Tove Jansson, akvarelli.
(kuva:osa varsinaisesta teoksesta)

Hän on kuvataitelija, sarjakuvapiirtäjä, lavastaja, laulunsanoittaja, kirjailija (yli genrerajojen loikkija), poliittinen pilapiirtäjä, näyttelijä (eräs rooli: leijonan takapuoli), kuunnelmien kirjoittaja, runoilija, kirkkotaiteen tekijä (alttaritaulu) ja  julkisten tilojen seinämaalausten tekijä. Hänen kirjojaan luetaan ympäri maapalloa ja niitä on käännetty useille kymmenille kielille.

Hänen teoksissaan rakastetaan merta, myrskyjä ja kunnioitetaan ihmisten erilaisuutta sekä halveksutaan väkivaltaa, alistamista ja heikompien potkimista. Aikuisnovelleissa kerrotaan mm. hiljaisista ihmisistä, jotka lopulta vapauttavat itsensä turhista velvoitteista ja alkavat elää. Kaikkien kertomusten sekä tarinoiden sisällä kulkee mukana aina muutos, seikkailu ja matka. Aika harvassa ovat ne kirjailijat, jotka ovat kertoneet niin paljon ja niin tavattoman hyvin yksinäisyyden erilaisista tiloista. Ja aika harvassa ovat ne kirjailijat, joita olen lukenut kolmivuotiaasta asti ja tarkkaan.

Rakastan yhä  hänen kertomuksissaan tapaa kuvata merta sekä luonnon ja ihmisen välistä suhdetta ja aivan ainutkertaista tapaa kertoa ystävyydestä, rakkaudesta. Meri ja saaret ovat tuttuja sekä merkityksellisiä kokemuksia myös itselleni. Tärkeätä on  myös se, että hän eli naisen kanssa, jota rakasti.

" Olen ajatellut, että olen tavannut elämässäni oikeastaan vain kaksi ihmistä, joilla on sellainen asenne muihin ihmisiin, että heitä voi pitää kommunistina ja kristittynä (lukija valitkoon kumman haluaa) eikä vain teoriassa vaan myös käytännössä. Toinen on Tove Jansson ja toinen Dario Fo" […] Mikä Tove Janssonissa on niin erityistä? Minusta maailmassa on niin harvoja ihmisiä, joissa ihmisyys on yhtä kehittyneellä tasolla kuin heidän älynsä ja lahjakkuutensa. Maailmassa on paljon tyhmiä ja kilttejä ja älykkäitä ja ilkeitä. Mutta Tove on valtava sekoitus lahjakkuutta ja teräväjärkisyyttä ja taiteellisuutta. Hän kuuluu niihin ihmisiin, jotka antavat omastaan jopa arkielämässään […] On suuri etu, jos ihmisen ei tarvitse teeskennellä olevansa iloinen. Tove ei koskaan tunne vastenmielisyyttä surullisia ihmisiä kohtaan, tai ainakin hän onnistuu antamaan sellaisen vaikutelman."

Näin kuvailee ystäväänsä  Vivica Bandler teoksessaan: Vastaanottaja tuntematon (Otava 1992, suom. Juha Siltanen) - eikä tähän ole juurikaan mitään sanomista.

Westin Boel on kirjoittanut elämänkerran Tove Janssonista.

Boel palmikoi teoksessa taitavan tutkijan sormin Janssonin elämän yksiin kansiin, tämän monipuolisen taiteilijan, jonka elämästä tullaan kirjoittamaan vielä paljon - tämänkin teoksen jälkeen. Westin on  ensimmäinen, joka on saanut penkoa Tove Janssonin kotiarkistot. Paikka paikoin kirjaa lukiessa tuli tirkistelijämäinen olo, mutta ehkäpä elämänkerta on aina vähän sellaista: tirkistelyä. En oikeastaan tiedä, tämän kirjan luettuani, että inhoanko sittenkään näitä olentoja, tutkijoita, joita joskus pidän kuolevan taiteilijan yllä liitelevinä korppikotkina, jotka tulevat noukkimaan jotakin jänteitä ja luita siitä lihasta, mitä nyt saavat irti poismenneestä.

Boel  Westinillä on kuitenkin ihana ote ja tavattoman hellä sekä tarkka kuvaamisen tapa - hän on tehnyt paljon töitä tämän eteen. Ja mikä tärkeintä, tutkijankin ominaisuutena: hän rakastaa, kunnioittaa ja tajuaa sen maailman, missä liikkuu. Se välittyy tästä teoksesta.

Luin teosta neljästä toisiinsa kietoutuvasta palmikosta pidellen, jotka oli sidottu toisiinsa punaisella silkkinauhalla (työ & rakkaus): Taiteellinen työ (lähinnä vain kirjallinen tuotanto – ikävä kyllä), Taitelijaksi kasvaminen naisena, Sukupuoli sekä feminismi ja Rakkaus&Ystävyys.

(tästä viimeisestä palmikosta se pikkuhippunen, että yhä elämästä löytyy näitä häpeäpilkkuja, mutta onneksi sentään ilon aiheitakin, mutta eipä tästä tämän enempää, koska niinpä niin, moni asia kolkutelkoon vain eräiden Oman Tunnon Ovia ja ravistelkoon karmeja)

Arvelen, että useisiin lukijoihin tästä teoksesta puristuu ihan omanlaisia pisaroita, on se niin hyvin kirjoitettu ja kerrottu viisisataasivuinen kertomus elämästä, jossa päähenkilö kyllä saa miltei kaiken, ylikin sen mitä haluaa: menestyksenkin, josta saa sitten kärsiäkin. Mutta tässä ajassa ja maailmassa, jossa rakastamisesta tehdään tekemällä yhä monimutkaisempaa, on hyvä lukea kirjaa ihmisestä, joka ei vain kirjoittanut rakkaudesta vaan eli sen ohjaamana. Voi, kunpa rakkauden siunaamia olisikin maailmassa enemmän (ja sitä menestyksen hakua vähemmän).

Näin kerrotaan: Kun Tove makasi kuolinvuoteellaan hänen luokseen tuli pappi, joka halusi keskustella kuolemasta. Tove kieltäytyi ja sanoi:  Emmehän me voi tietää, mikä seikkailu meitä siellä odottaa.

Westin Boel: Tove Jansson – Kuvat , sanat, elämä (Schildts 2008, suom. Jaana Nikula)