Kun rakastan kiviä, kun rakastan graniittia,
olkoon se sallittu minulle.
Se on minun lapsuuteni kalliopohja,
joka kantaa ihmiset, toistensa lomaan
puristuneet kiteet, eriväriset ja särmikkäät
Särmistä, kalliosta, hongasta
syntyy ja elää kieli
talven pitkin sanoin,
lumen lyhyin, se on meitä,
se elää taivaan alla.

Helvi Juvonen; Kalliopohja (Wsoy 1955), Kalliopohja I