Sain pienen lahjan: kirjan. Kirjan, jossa kerrotaan valosta, hiljaisuudesta ja rikastavasta yksinäisyydestä. Kauneuden kokemisesta ja taiteen merkityksestä tämän välittäjänä. Pieni ja harras kirja, jota on hyvä lukea kun mereltä puhaltava marraskuun tuuli henkäilee nurkissa ja ikkunoita peittää paksu, tummanharmaa täkki. Maahan sataa varmanvalkoinen lumi. Huoneessa kynttilä; elävä valo ja käsissä kirja, jonka kirjoittaja kertoo esseissään kauniisti ja hyvin taiteen henkisistä ulottuvuuksista.
''Irlantilainen kirjailija Yeats on kirjoittanut: Jokainen ihminen kantaa sisässään näkyä, seikkailua, kuvaa, joka on hänen salaisen elämänsä symboli. Ja tämä symboli, jos hän pohtii sitä, johdattaa hänen sieluaan. [...]
Jos muistelemme näkemiämme elokuvia, teatteriesityksiä tai maalauksia, jotka ovat tehneet meihin vaikutuksen, muistamme yleensä vain muutamia, ehkä hyvinkin harvoja. Voimme tuntea älyllistä kiinnostusta useita kirjoja kohtaan, mutta vain ani harva järkyttää meitä niin, että muistamme sen aina, kun meiltä kysytään: Mikä on paras kirja, jonka olet lukenut?. Kirjoissa, jotka silloin mainitsemme, on aina mukana osa tuota sisäistä näkyämme.''
Pakahduttava ilo tästä(kin) pyhäinmiesten päivänä, lukea ja toivoa, että hänenkaltaiset miehet olisivat yhä näkyvämpiä olentoja yhteisessä maailmassamme:
Hannu-Pekka Björkman:
V a l k o i s t a v a l o a
k u i s k a u k s i a
K i r j a p a j a 2 0 0 7
Koe, miksi hän on minulle niin tärkeä kirjailija, johti osaltani mielenkiintoiseen oivallukseen omasta ajattelustani - joten kiitos, en luultavasti olisi sitä muuten tajunnutkaan.
Sain eräänä joulunan lahjaksi isältäni Hermann Hessen Narkissos ja Kultasuu, muistan tuon joulun ajan aivan pieniä yksityiskohtia myöten. Itse kirjailijasta en tiennyt tuolloin juuri mitään, myöhemmin toki olen lukenut ja kuullut hänestä enemmän sekä lukenut muitakin hänen teoksiaan. Mutta muut hänen kirjoittamansa teokset eivät ole saanet minussa aikaan sellaista humahdusta, vaikka kovasti hänen teoksistaan pidänkin.
H.P Björkmanin kirjan luettuani, pysähdyin itsekin sen äärelle: mikä se oli/on, joka teki minuun niin suuren vaikutuksen tässä nimenomaisessa Hessen teoksessa.
Hämmästyin, ilahduin tajutessani.
Hesseltä minulle tärkeä on myös Arosusi. Siitä olen kirjoittanutkin. Eikä Siddharthakaan ole merkityksetön.
ehkä huomenna vielä jokin rivi tästä.
Ajattelen niin, että kuollessamme viemme mukanamme kaiken sen mitä ja keitä rakastimme täällä eläessämme, viemme ne täältä ikuisuuteen. On myös kirjoja, joiden kanssa minut voisi haudata, niin rakkaita on joistain heistä tullut, myös ne ovat rakastaneet minua.
Siinä siis tulee oma elämänkokemus havaituksi, suhtaudun tähän asiaan nyt näin, kun suhtauduin siihen silloin niin...
Oma uudelleenlukemiseni on aika hidasta, koko ajan meneillään jonkin uusinta, mutta kun samalla kantaa kirjastosta ja ostaa uusia, niin eipä se valtavaa tahtia etene.