|
|
|||
|
24.11.2007 - 10:30
(copyright: paikanlumo2@gmail.com) Minun mielestäni suurimpia virheitämme, heti ihmisenä olemisen jälkeen, on aikakäsityksemme luonne. Meillä on kaiken maailman kapistukset, kellot ja kalenterit, jotka siivuttavat ajan kuin makkaran, ja me nimeämme siivut aivan kuin omistaisimme ne eivätkä ne voisi koskaan muuttua - "kello 11.00, 11. marraskuuta 1918" - vaikka todellisuudessa ne saattavat hajota kappaleiksi ja vieriä tiehensä aivan yhtä helposti kuin elohopeapisarat. (Kurt Vonnegut: Maaton mies, Tammi 2007, suomennos Erkki Jukarainen) Valokuvatorstain 69. kuvahaaste
|
Kirjoittaja
Sanotaan: aika, paikka ja nyt ja ikuinen. Mitä on aika, paikka ja nyt ja ikuinen? Et ole paikassa, vaan paikka sinussa. (Angelus Silesius, suom.Helvi Juvonen/Sanantuoja 1959). MUUT BLOGINI
|
||
jää, joka säilöö vuosituhannet,
aika, joka muuttaa väistämättä...
pidän!
kiven ja veden (jään) yhteiselämä synnyttää useita metaforia ja metafyysisiä kokemuksia.
sumea,
kuva on helmikuulta pari vuotta sitten, eräältä meriretkeltä. joku oli tehnyt luonnon muovaamista jäätiilistä meren päälle ympäristötaideteoksen. nostin siihen kiven.
västäräkki,
valokuva on illuusio ja herättää monenlaisia mielleyhtymiä.
olin siis nimettömän (ja ikuisesti minulle tuntemattomaksi jäävän) taiteilijan taideteoksen sisällä ja siis osa sitä, kuvaa ottaessani.
leijuva raskas kivi...
leijuako vaiko eikö - kas siinä kysymys.
evinia:
veden, jään, ajan yhteiselämä on melko kiintoisaa.