Tätä kuvaa katselen viisivuotiaana ja saan kuulla, että kirja, jota  isoäitini lukee kertoo miehestä, jolla on omituinen nimi, ja jota en osaa lausua  edes oikein. Kun mainitaan Gustav Dore niin miltei  jokainen sanoo tutustuneensa hänen kuviinsa perheraamattua selaamalla. Minulle ensimmäiset Doreen kuvat ovat tulleet tutuiksi Cervantesin romaanista: Mielevä hidalgo Don Quijote Manchalainen. Ja ensimmäinen kosketus don Quijoteen tapahtuu isoäitini luona, nukun hänen vieressään ja hän lukee tuota kirjaa, saan katsella kuvia. Nukahdan lopulta siihen turvalliseen tunteeseen kun joku lukee ääneen, ja vaikka ääneen lukeminen loppuu suljettuani  silmäni, niin kuulen uneni läpi tarinan jatkuvan. Kuulen kuinka isoäiti kääntää sivuja, tunnen kuinka hän liikahtelee tarinan mukana ja kun raotan vähän silmiäni näen kuinka ilmeet hänen kasvoillaan vaihtuvat, välillä hän naurahtaa ja hetken päästä katse taas  kulkee tarkkaavaisesti sivun laidalta toiselle. Kirjat päätyvät sittemmin ensin äidilleni, joka kertoo lukeneensa ne pian äitinsä kuoleman jälkeen, ja joidenkin vuosien päästä isoäitini kuolemasta saan teokset omaan kirjastooni.

Kaikki tiedämme kenestä puhutaan kun mainitaan don Quijote sekä hänen ystävänsä Sancho Panza sekä hevosensa Rocinante, likipitäen jokaisella on jonkunlainen mielikuva näistä henkilöistä. Arkipuheessa käytämme muun muassa sanontoja taistella tuulimyllyjen kanssa tai jos jokin ovi sulkeutuu niin aukeaa toinen ja montaa muuta, jotka ovat lähtöisin tuosta neljäsataakaksi vuotta sitten ensikerran ilmestyneestä teoksesta. Se on raamatun jälkeen maailmankirjallisuuden toiseksi käännetyin kirja ja ollut kirjahyllyssäni parikymmentä vuotta. Olen selannut sitä, lueskellut sieltä täältä ja jouduin myöntämään  etten ole lukenut sitä itse kertaakaan läpi. Niinpä päätin ryhtyä lukemaan lukematonta klassikkoa, ja sen ensimmäinen osa on nyt luettu sillä seurauksella, että mielikuvani don Quijotesta ja sen kirjoittajasta on nyt toinen. Olen tavattoman iloinen, että tulin tarttuneeksi tähän kirjaan, nyt sekin pääsee luettujen klassikoitteni joukkoon, vaikka niitä lukemattomiakin riittää vielä.

Kääntäjä J.A Hollo kertoo Cervantesista ja kirjan kirjoittamisen alkuvaiheista näin:

''Kun viisikymmentä vuotta täyttänyt Cervantes vuonna 1597 pääsi Sevillan vankilasta, oli hänen edessään uusi elämänvaihe, merkillinen ja ratkaiseva. Aikakirjat eivät tiedä paljon kertoa näistä seuraavista vuosista, mutta todennäköistä on, että hän virkaheittona miehenä painui lähelle yhteiskunnan syviä pohjakerroksia, eli äärimmäisessä köyhyydessä köyhien ja kurjien elämää ja ehti siten siihen kohtaan, missä viimeinenkin ulkonaisen menestyksen haave sammuu omaan mahdottomuuteensa.

Siitä alennuksensa syvimmästä pisteestä, Cervantes kimpoaa omin sisäisin voimin ylös. […] Cervantes suoritti melkein yli-inhimillisen tehtävän asettamalla oman elämänsä järkyttävimmät kokemukset koomilliseen valaistukseen, katselemalla elämän tragediaa siltä kannalta, joka osoittaa sen olevan myös komediaa siis tragikomediaa tai koomillista tragiikkaa.''

Mielevä hidalgo Don Quijote Manchalainen 1-2, kirjoittanut Miguel de Cervantes Saavedra, espanjan kielestä suomentanut J.A. Hollo (WSOY, 3.painos 1958)

Turkulainen pienkustantamo FAROS on julkaissut syksyllä 2007 Cervantesin muita kertomuksia kokoelmassa: Miguel de Cervantes Saavedra; Opettavaisia kertomuksia. Suomennos Arto Rintala. Faros-kustannus Oy, Turku 2007. 656 s.