Tuima kysyi tuolla edellä kommenttilaatikossa, että onkohan sipulista kirjoitettu runo. Ja löysin runon sipulista:<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Sipuli on toista maata.
Sillä ei ole sisintä.
Se on läpikotaisin oma itsensä,
täydellisen sipulimainen.
Sipulimainen pinnasta
ytimeen asti,
se voisi tarkastella sisintään
vailla mielen liikahdustakaan.

Meillä vieras ja villi maa
on hädin tuskin nahkan peittämä,
sisällämme sisäinen helvetti
väkivaltainen anatomia,
mutta sipulissa on vain sipuli,
vailla kiemurtelevia suolia.
Se on moninkertaisen alasti,
uumeniinsa asti itsensä kaltainen.

Sipuli on tasapainoinen,
onnistunut luomus.
Yhdessä on yksinkertaisesti toinen,
suuremmassa pienempi,
ja seuraavassa sitä seuraava
eli kolmas ja neljäs.
Keskihakuinen fuuga.
Kaiku kuoron muodossa.

Sipuli, niin sen ymmärrän:
maailman viimeistellyin vatsa.
Se ympäröi itsensä sädekehillä
omaksi kunniakseen.
Meidän sisällämme – rasvoja, hermoja, suonia
suljettuja, salattuja alueita.
Meille ei ole suotu
täydellisyyden idiotisimia.

 

(Wislawa Szymborska: Sata Szymborskaa, Gummerus 2005. Suom. Martti Puukko ja Jarkko Laine)