1763470.jpg

"Suunnilleen kaksi meripeninkulmaa Itsevaltiaan maasta sijaitsee kohtalaisen iso, sydämenmuotoinen saari. Sinne me perustimme siirtokunnan.

Kiinnitimme laivan paaluun (kartasta voitte nähdä tarkkaan missä laiva oli) ja Fredrikson asettautui siihen ja alkoi heti keksiä Kuninkaalle putoavia luukkuja. Juksu pesiytyi erääseen itäkärjessä olevaan omenapuuhun, ja minä siirsin taloni laivasta saaren länsikärkeen. Loput saaresta sai Mymmelin tytär – paitsi sydämen kärkeä, jonka varasimme salaisiin kokoontumisiimme.

Sen jälkeen kun olimme mitanneet asuinpalstat, pidimme erään torstai-illan hämärissä ensimmäisen kokouksen, jossa käsiteltiin saaren lakeja. Asetuimme hiekalle kehään, kullakin istuimenaan näkinkenkä, ja Fredrikson veti pois tulpan ontosta puusta, jonka olimme täyttäneet Itsevaltiaan kotitekoisella palmuviinillä."

" – Jaha, sanoi Fredrikson ja tyhjensi palmuviinilasinsa. Me lähdemme kai sitten kotiin. Jääkööt lait. Toistaiseksi.
- Emmekö me voisi perustaa laittomien siirtokuntaa? Juksu kysyi. Lakeja on hurjan vaikea muistaa.
- Ehkä meidän pitää ensin rikkoa niitä, Fredriksson sanoi. Nimittäin, eihän sitä kai tiedäkään, että lakeja tarvitaan, ennen kuin jokin menee hullusti.
- Mutta entä jos tekee jotakin hullua eikä perästä päin käykään hassusti. Tarvitaanko lakeja silloinkin? minä kysyin.
- Ei tietenkään, sanoi Fredrikson haukotellen. Talolaivan korjaaminen on tärkeämpää. Parasta kai olla laittomia."

(Tove Jansson: Muumipapan urotyöt Wsoy 1963, Kuudes luku: jossa kerron Laittomien Siirtokunnasta ja kauhujen saaren kummituksesta).


1763469.jpg