From:[email protected].
Teille  tilattu kirja on tullut. Nouto katuta
sosta. Tähän viestiin ei voi vastata.

Teksti ilmestyy puhelimen näyttöön aamulla ja lähden noutomatkalle heti kun tämän päivän työt on tehty. Bussissa otan kirjan käteeni ja ryhdyn lukemaan. Pipopäinen pikku tyttö istuu äitinsä kanssa vastapäätä ja  pudottaa lapasensa lattialle. Tyttö kiemurtelee penkillään ja yrittää keksiä miten saisi lapasensa jalkojeni vierestä, minä vain luen. Tyttö ryömii lattialla ja lyö päänsä polviini, havahdun hetkeksi ja jatkan lukemista: Simone Weil; Juurtuminen – alkusoitto ihmisvelvollisuuksien julistukselle (niin&näin lehden filosofinen julkaisusarja 23°45, suom. Kaisa Kukkola). Hymyilen pikkutytölle ja tekisi mieleni ryhtyä lukemaan tätä kirjaa ääneen hänelle.

Pääsen sivulle 47 kymmenen minuutin ajomatkan aikana. Filosofi, joka ei kirjoita monimutkaisesti ja peittele ajatteluaan sivistysanojen raskaan ja tunkkaisen viitan alle. Kerrankin filosofinen teos, jonka kirjoittajan ei tarvitse kiemurrella monimutkaisten ajatusrakennelmiensa takana ja piilotella sanottavaansa epäselvien ilmaisujen taakse. Kuin hyvää runoteosta lukisi. Sellaista on hyvä filosofinen teksti. Pelkkää runoutta.

Tästä joskus lisää.